Juhani Taivela CV

Juhanin CV

Oma intohimoni on liikkeen ja ennen kaikkea sen laadun ymmärtäminen sekä kerryttämäni ymmärryksen jakaminen eteenpäin asiakkailleni. Haluan purkaa mustavalkoisia näkemyksiä ”oikeista ja vääristä” liikkeistä ja liiketekniikoista, joita terveydenhuolto- ja liikunta-alalla on edelleen runsaasti. Haluan avata ihmisten silmät ymmärtämään liikettä syvemmin sekä tarjota heille osaamistani, jonka päämääränä on löytää jokaiselle asiakkaalle sopiva liikkeen laatu ja soveltuvuus.


Olen käynyt fysioterapian peruskoulutuksen lisäksi 3,5 vuotta kestäneet erikoistumisopinnot Ortopediseen Manuaaliseen Terapiaan (OMT) ja toiminut viimeiset yhdeksän vuotta OMT- fysioterapian asiantuntijana.


Osaamiseni keskittyy OMT-fysioterapiaan, mutta katson asioita laaja-alaisesti ja huomioin asiakastyössäni myös ravintoon ja palautumiseen liittyvät asiat. Lihaskunto- ja voimaharjoittelu eri muodoissaan on kuulunut elämääni kolmekymmentä vuotta. Kiinnostukseni on yhdistää fysioterapian osaamiseni voimaharjoitteluun. Omaa urheilutaustaa nuoruudestani löytyy mm. kamppailulajeista ja joogasta.


Kouluttaudun jatkuvasti lisää, jotta pystyn tarjoamaan mahdollisimman kokonaisvaltaisen ja tutkittuun tietoon pohjaavan osaamisen asiakkailleni. Käymäni koulutukset ovat listattu ”Koulutukset” otsikon alla.

Työkokemus


OMT–fysioterapian asiantuntija, OMT – fysioterapeutti, fitnessvalmentaja taso 1 ja 2


Fysioterapeuttien kouluttaja: Suomen Kuntoutuskouluttajat, Suomen Ortopedisen Manuaalisen Terapian Yhdistys ja Savonia-ammattikorkeakoulu


Kouluttaja ja osakas yrityksessä Nordic Health Academy 2018 - 2020


My Way hankkeen luennoitsija ja valmentaja, vuonna 2017


Medirex Oy: OMT–fysioterapeutti, luennoitsija, vuosina 2013 – 2017


Medirex Oy: fysioterapeutti AMK, Kelan ja Valtiokonttorin tuki– ja liikuntaelin sairauksien yksilö– ja ryhmäkuntoutus, kuntoremontti ryhmien ohjaus, luennoitsija, vuosina 2009 – 2013


Kalajoen Diakonaatti: fysioterapeutti AMK, Kelan ja Valtiokonttorin tuki– ja liikuntaelin sairauksien yksilö– ja ryhmäkuntoutus, kuntoremontti ryhmien ohjaus, luennoitsija, vuosina 2006 – 2008


Hieroja, vuosina 2003 – 2006

Koulutukset


2022

28.1 - 29.1.2022, 13.5-14.5.2022, 26.7-28.7.2022, 18.11-19.11.2022 (Jyväskylä): Syväluotaava fysiikkaharjoittelu koulutus, Athletica valmennuspalvelut: Tuomas Rytkönen

12.3.2022 (etä) Leuanveto koulutus, Athletica valmennuspalvelut: Tuomas Rytkönen

25.3 - 27.3.2022 (Espoo) Cognitive Funktional Therapy / Wim Dankaerts

29.8-2.9.2022 (Merano / Italy): Kipu moniammatillisesti / Hannu Luomajoki, Jukka Pekka Kouri, Tiina Röning


2021


5.11 - 6.11.2021 (Rokua) Kinetic Control, Kari Niemi


3.9 - 4.9.2021 (Rokua) Kinetic Control, Kari Niemi


Kevät 2021 - syksy 2021: Voimavalmentaja koulutus, Athletica valmennuspalvelut: Tuomas Rytkönen, Henri Hänninen, Mika Vuoriainen, Olli Koskinen / Trainer4You


2020

29.10 – 30.10.2020 (Helsinki) Muusikon yläraaja, Niklas Särkilahti ja Satu Palo


25.1 – 26.1.2020 (Vaasa) Know Pain, Mike Stewart


2019

9.–10.12.2019 (Helsinki) Idiopaattinen skolioosi, Merja Soanjärvi


Motor control, sport performance and injury prevention, Symposium, Jyväskylän Yliopisto


Niska ja yläraaja: liike– ja liikekontrollikurssi. Hannu Luomajoki ja Jarmo Ahonen. Merano, Italia


Hoitava Hengitys koulutus, Marketta Manninen


Functional Therapeutic Movement, Ben Cormack


Finnish Association of Orthopaedic Manual Therapy 50 years, Anniversary Congress


Low back and hip course. Shirley Sahrmann


FSPA Congress, Athletes recovery & Loading, Suft Ry


Kinetic Control, Forearm, wrist and hand, Mark Comerford


Voimaharjoittelun perusteita fysioterapeuteille, Tuomas Rytkönen


Muscle Energy Techniques in Treatment. pelvic girdle and low back. Darren Higgins


Innovations in physical management of back pain, Paul Hodges


Muscle Hypertrophy, Brad Schoenfeld


Faskia koulutus osa I ja II, Jarmo Ahonen


2018

19th International Symposium “Modern Science and Practice for Strength and Endurance Training”, Jyväskylän Yliopisto


Elvityskoulutus, Suomen Punainen Risti


Fitnessvalmentaja, taso 2, Suomen Fitnessurheilu ry


Totaalisen liikkeen kontrolli, Hannu Luomajoki ja Jarmo Ahonen, Merano, Italia


Fascia Manipulaatio, FM, taso 3, Carla Stecco ja Tiina Lahtinen – Suopanki


FSPA Congress, Prevention – Mission Possible, Suft Ry


2017

Fitnessvalmentaja, taso 1, Suomen Fitnessurheilu ry


Kroonisen Kivun keskeinen olemus – työkaluja työhön koulutus, Tapio Ojala


Fascia ja selkä – koulutus, Mika Pihlman ja Tuulia Luomala


2016

Fascia Manipulaatio, taso 2, Tiina Lahtinen – Suopanki


Kinetic Control, Lonkka, Kari Niemi


2015

Pain and movement, Hannu Luomajoki, Saanen, Sveitsi


Fascia Manipulaatio, taso 1, Tiina Lahtinen – Suopanki


Anatomy Trains, I ja II, A–P Lindberg


Kinetic Control, Rintaranka, Kari Niemi


Kinetic Control, Hartiarengas, Kari Niemi


2014

Kinetic Control:
Alaselkä, Kari Niemi
Niska, Kari Niemi
Lantiorengas, Kari Niemi
Alaraaja, Kari Niemi


Selkävoitto–ohjaajakoulutus, Auron


Niskalenkki–ohjaajakoulutus, Auron


Post operatiivinen fysioterapia koulutus, Mika Ulaska


2013

OMT – fysioterapeutti, Suomen Ortopedisen Manuaalisen Terapian Yhdistys


Graded Motor Imagery koulutus, Tim Beams


CERMguide koulutus, ylä– ja alaraajat, Markku Paatelma


2012

CERMguide koulutus, selkä ja niska, Markku Paatelma


Akupunktio– ja triggerpiste koulutus, Jari Ylinen


OMT–fysioterapeutti – koulutus


2011

OMT–fysioterapeutti – koulutus


2010

OMT–fysioterapeutti – koulutus


 

2009

BackPainMonitor (BPM) koulutus, Tapani Tohka


C–kurssit, tasot 1–3, Pekka Anttila


Terveysliikuntatestaus koulutus, UKK instituutti


2006

Fysioterapeutti AMK


2003

Hierojan ammattitutkinto


Share by: